Ti 25.9.2007

Tänä aamuna heräsin uneen, jossa soi Jipun Vanha kaunis mies. Sitten kuuntelin Jippua. Ajattelin Henrikaa sekä autopaikkani vuokraajan häitä aaltopahvisydämin. Tuli hetkeksi ikävä kuulasta syksyä. Häissä tuulessa tuoksui syksy. Englanninkielessä ei ole sanaa kaipuu, ikävä?
Saudade. Hyvä sana.

Viime viikonloppuna lähdimme Tiian kanssa Guaramirangaan teatterifestivaaleille vuoristoon. Yritimme saada pousadaa etukäteen, mutta muutama oli täynnä ja osasta ei vastattu. Päätimme kuitenkin lähteä katsomaan, jos jonnekin pääsisimme yöksi. Perjantaina yhden bussi (vuoristoon kulkee Fretcar, joka on halvempi yhtio, 8realia Fortaleza-Guaramiranga) oli tietenkin täynnä, mutta samaan aikaan lähti toisen firman bussi. Pinheiro, joka oli vain vähän kalliimpi, maksoi 11,50realia. Fretcarilla, joka on ilmastoitu bussi, pääsee perille kolmessa tunnissa asfalttitietä. Yllätyksenä kalliimpi Pinheiro kulkee KUOP-PAIS-TA, todella mutkittelevaa pikkutietä, kiertää jokaisen kylän vuorilla ja pysähtyy kylissä jättämään n. 20 metrin välein perunaa, limonadia, riisiä, papuja ja kaikkea mahdollista elintarviketta, eikä bussissa ole ilmastointia. Bussikuljettaja selvisi matkasta reilussa 4,5 tunnissa. Näimme paljon maisemia. Ja onhan se kerta kaikkiaan jännittävää, mahtuuko bussi nyt varmasti kääntymään tuossa mutkassa jyrkänteen vieressä. Juu hikoiltiin.

Perillä ryhdyimme etsimään pousadaa. Muutama paikka oli täynnä, yhteen olisi mahtunut yhdeksi yöksi. ”Miksi emme varanneet Pousadaa etukäteen..? Yritettiin, mutku”. Suíca –pousadaan emme tienneet kuinka päästä sisään. Kysyimme neuvoa naiselta, jonka kanssa soittelimme kelloa. Hän tarjosi omasta kodistaan huonetta, jossa on yksi sänky, jos emme löydä paikkaa missä yöpyä. Hetken kuluttua tieltä jo juoksikin nainen, joka omisti Suícan ja hän otti meidät lämpimästi vastaan. Pousada oli suhteellisen kallis, 40 realia/yö (olisko n. 16euroa), mutta paikka oli mahtavan kodikas ja hintaan kuului aamupala. Ja sähkösuihku! Mutta oudointa: pousadassa ei ollut ketään… Vaikka koko kaupungin kaikki pousadat olivat täynnä ja Suíca sijaitsi ihan keskustassa. Olimme ainoat asiakkaat isossa vanhassa talossa, jossa oli paljon vanhoja valokuvia tummien piironkien päällä ja lattian laudanpalat kopisivat jalkojen alla kuin olisi käyttänyt puukenkiä. Omistaja ei yöpynyt siellä, saimme avaimen. Jännittävää…

Jätimme tavaramme pousadaan ja lähdimme baanalle. Kävimme ostamassa liput seuraavaan mahdolliseen teatteriesitykseen, johon oli tilaa: Opera. Esitys oli hämmentävä. Tekstiä en ymmärtänyt, mutta hyvinkin selkeästi oli tulkittavissa, että esitys kertoi homo- ja transseksuaaleista. Esityksessä oli paljon tanssia, laulua ja muutenkin esitys oli fyysinen. Esitys oli todella hyvä ja sisälsi erittäin mielenkiintoisesti tehtyjä kohtauksia! Esityksen puolesta välistä lähtien viisi miestä olivat lavalla pakarat paljaana ja isot valkoiset siivet selässä. He tanssivat paljon. Loppu oli kuitenkin yli muiden hämmentävien kohtausten: Takana olevan ison lavasteseinän raoista tuli kirkasta keltaista valoa (hyvä valosuunnittelija!) ja keskeltä aukesi ovi, josta astui kurvikas nainen alastomana enkelten väliin. Takariviin asti näkyi (istuin kolmanneksi viimeisessä!) naisen iiisot silikonirinnat ja hän lauloi Aguileran ”I am beautiful, no matter what they say ” playbackina. Hän oli surkea näyttelijä. Enkelit (jotka olivat hyviä näyttelijoitä!) pukivat hänet mustaan juhla-asuun ja esitys loppui. Kummallekaan meistä loppu ei auennut draaman kaaressa.

Sen jälkeen näimme aukiolla nukketeatteria ja joimme pussikaljaa. Norjalainen tyttö Julia ja brassipoika Vitoria tulivat juttelemaan kanssamme ja niin kylän ainoat kolme valkoista olivat samassa seurueessa. Päädyimme ”nuorisokapakkaan”, jossa kysyin kiharapäiseltä naiselta vessaa, nimittäin löysin vain miesten. Kiharapää vei minut baaritiskille ja kysyi luvan, pääsenkö vessaan. Sitten menin tiskin taakse, kahden huoneen läpi (toisessa nukkui mies vällyjen alla) ja löysin vessan, mikä on likaisin ja haisevin vessa missä olen ikinä käynyt. Yrjöt ja paperit ympäri vessaa lattia lainehtien.

Kiharapää halusi pelata kanssamme biljardia. Samalla tutustuimme hänen ystäviinsä (hän tunsi kaikki) ja pelasimme monien muidenkin kanssa biljardia. Keskustelut joita kävin, olivat mielenkiintoisia, sillä suurin osa ei puhunut sanaakaan englantia. Sitten löytyi Juliana, joka puhui erittäin hyvää englantia. Hänen serkkunsa yritti innokkaasti puhua kanssani koko ajan ”You...boyfriend?”. Myöhemmin sain toisen ihailijan, Jõaon, joka oli triangelinsoittaja. Mennessämme myöhemmin sirkustelttaan discoon, keskelle-ei-mitään, hän uskollisesti oli vieressäni soittamassa triangelia kun tanssin. Jõao ei puhunut sanaakaan englantia. Kolmas ihailija oli bändin basisti, joka ilmeisesti oli niin ujo, ettei uskaltanut tulla puhumaan kanssani, vaan tyytyi seuraamaan minua noin 2-10 metrin etäisyydellä ja hymyilemään (tämä ihailija olikin aivan erityisen söpö, katselimme häntä jo keikalla <3).>

(Kuva poistettu)
Vesiputouksilla. Mun housut repeaa kuvan oton aikana piikkilankaan. ma parsin niita parhaillaan.

pieni avautuminen

tasta tietokoneesta, joka on portugalinkielinen!
ja hidas, ja viela hitaampi nettiyhteys, joka katkeaa koko ajan. menee hermo, mitaan kuvia ei voi ladata samaan ikkunaan tekstin kanssa. kone sun kuuluu olla mulle apuna eika hankaloittaa mun elamaa!

ma 17.9.

Kuviot alkaa rutinoituun, vaikka on vasta toinen tyoviikko meneillaan. Perjantaina oltiin Tiian kanssa katsomassa kunnon lattaribandia, sekotus sambaa sun muuta. Tanssittiin jotain samban tyylista (heiluta ãsãriã ja liikuta jalkoja tosi nopeesti). Lisaksi kaytiin keskustassa pyorimassa (ette usko kuinka lyhytta hametta ma kaytan) ja capoeiraesityksessa.

Tunteja jouduimme perumaan loppuviikosta muutaman, kun favelassa oli niin rauhatonta. Jengitappeluita. Ammuskelua. Naapurissa oli perheriita. Mies hakkasi vaimonsa siskoa ja ammuskeli ilmaan. Poliisit tuli ja vei sen miehen pois.

Eilen oli suntikset kaynnissa ja Marcuksen synttarit. Kakskytpaisella joukolla suunnistimme rannalle ja sielta reggaebileisiin (tanssin reggaeta 5 tuntia lahes putkeen!). Marcuksen yksi veli oli DJna, ja kylla blondit tukat heiluivat tanssilattialla kun Jukka-Poika rallatti yhden biisin ihan suomenkielella.
Mahtava meno.

Kuulemiin!

Vessan ikkuna.

12.9.2007
Eilen vaatekaapistani löytyi housujen päältä torakka. Niistä ei pääse eroon (ja miksi ne on niin valtavia ja vikkeliä?). JussiS, sä niin et usko tätä: mun huoneen jokaisessa nurkassa on hämähäkkejä ja mä vaan annan niitten olla siellä. Eilen seinällä meni gekko. Toivoin, että se olisi hoidellut hämähäkit nurkista. Mitä vikkelämpi eläin, sitä ikävämpi.
Päivän ötökkäuutiset.

Arjesta havaintoja:
Ihon pinta on muuttunut. Ei tarvitse rasvaa ei.
Nyrkkipyykkäsin.
Tein ruokaa munakoisosta, kesäkurpitsasta ja cheddarjuustosta.
Vihannekset pitää liottaa vedessä ja etikassa ennen syömistä.
Prinsessaverho on heitetty nurkkaan.
Aamuisin herään kukonlaulun aikaan.
Missään ei ole ikkunoita (paitsi jostain syystä poikkeuksena vessassani, ja hieno ikkuna onkin! Ja niin kuin Ulla ”Speedy” Laakkonen meille opetti → poikkeus vahvistaa säännön!)
Täällä ei ole suihkua tai hanaa, josta tulee lämmintä vettä.
Kävin elokuvissa. Elokuvateattereissa on kylmä.

Tänään oli askartelua ja englannin tunti. Jos oppilaita on vähän, sujuu opetus käsillä viuhtoen ja näyttämällä esimerkkiä. Mutta kun toiselle askartelutunnille tuli lapsia 20 ja yksi paikallinen avustaja puuttui, alkoi hälinä ja ilmassa kuuluu ”tia, tia, tia gringa” –huutoa. Teimme paperista taittelemalla ja liimaamalla käsinukkeleijonat, ja lapset tykkäsivät leijonista valtavasti!

Tv kertoi, että faveloiden jengien taisteluissa oli kuollut ihmisiä eilen. Englannin tunnin alussa lapset kertoivat, että kaksi favelaa, joiden väliin juuri tämä favela jää, ottivat yhteen ja lapsia pelottaa ammuskelu. Toinen jengi aikoo vallata toisten alueen, ja siksi tämän päivän espanjan tunnit peruttiin illalta, kun favelaan on liian vaarallista mennä. Jotain pauketta kuului, mutta se saattaa olla futismatsin raketit…

Hassua, linnut laulavat portugaliksi. Talitintti laulaa ti-ti-tyy, täällä ”yleislintu” laulaa ti-ttí-tyy. Melkein sama laulanta, mutta painatus on sanan toiseksi viimeisellä tavulla niin kuin kielessäkin.

Olen vielä kulttuurishokin vaiheessa yksi.

Veneet rivissä.

SIIRTYMä

Ma 10.9.
Kaupungissa on kuuma. Tänään oli ensimmäinen englannin tunti favelassa. Meidät vietiin kukkulalle autolla. Faveloissa ei voi kävellä yksin, varsinkaan valkoisena, vaikka eivät paikallisetkaan vapaaehtoiset mene kukkulalle useinkaan yksistään. Joko mennään autolla tai Marcuksen kanssa. Gringa. Sen kyllä huomaa. Asumme ihan favelan vieressä. Opetan englantia, askartelua ja satutunneilla olen apuopettajana. Kaikin puolin mukava olo olla Brasiliassa.

Su 9.9.
Istun rannalla Paracurussa. Jalkoihin tulee aaltoja. Ihana tunne.
Eilen oltiin vapaalla ja käveltiin paljon kaduilla. Täällä on turvallista.
Mistä johtuu, että Suomessa on juntti, jos pitää suomipaitaa ja hankkii autoonsa jääkaappia isommat stereot, joita luukuttaa täysillä, mutta Brasiliassa Brasil-paidat on ihan okei?
Musiikkia on muuten pakko kuunnella aina täysillä.

Äimän käkenä: Aurinko laskee kolmessa minuutissa.

Täällä on niin ihanaa, että lähdetään vasta maanantaiaamuna Fortalezaan. Huomenna töihin.

La 8.9. Aamu. Kello?
Olen pienessä kylässä, jossa kuulemma Kaurismäellä ja Väänäsellä on talot. Paracurussa. Eilen aamulla Unelmien poikamies haki (tyttöystävänsä kanssa) meidät pois kuumasta kaupungista ja toi idylliseen pikkukylään. Olimme rannalla. Rantaa, rantaa, niin kaunista rantaa kuin kaunis ranta voi olla kaunis.
Unelmien poikamies varoitti minua ”Ilona… you… red”. Täällä on Katjan ja Marcuksen ystäviä, jotka eivät puhu englantia. Harmittaa, etten puhu portugalia. Melkein kiukuttaa.
Luotsaan tulevaan, tämä aamu on vasta toinen.

Jet lag: On.

Asumismuoto: Pariskunnan kotona. Lapset: kaksi koiraa. Extrat: kolme suomalaista naista.

To 6.9.2007
Istun yksin Barcelonan kentällä ja kahvilassa minua palveli ankea nainen.
Suomessa sanottiin, että matkatavarani menevät suoraan koneesta koneesta koneeseen.
HEL-BCN-LIS-FOR
Kävin varmuudeksi viime tingassa katsomassa liukuhihnan. Pyhässä yksinäisyydessään rinkkani kiersi rataa kuin maa aurinkoa. Pysäytin nuoren miehen ja kysyin asiasta. ”Yes, yes, they do wrong”. Hän huuteli mustan läppäverhon taakse ja taputti rinkkaani. Sanoin toivovani jälleennäkemistä rinkan kanssa Brasiliassa.

Päässäni pyörii:
Kuolenko kuumuuteen?
Näenkö skorpioneja?
Onko perheen koirat kivoja?
Minne matkustan viikonloppuna?
Saanko sandaalit jalkaan jo tänään rinkasta?
Kuinka kauan hetkessä voi elää?
Onnistunko meditoimaan Atlantin yllä?
Miksei Barcelonan kentällä ole kelloja?


Olen lentokoneessa. Vieressäni on nainen, joka on kovin ystävällinen ja antaa hetken juttelun jälkeen mailinsa ja kaksi puhelinnumeroansa. Meillä ei ole yhteistä kieltä, paitsi tietenkin bodyn oma kieli ja noin kymmenen sanaa englanniksi ja portugaliksi. Hän opettaa erilaisten sanojen painatuksia portugalin kielessä ympyröimällä sanoista aina jonkun osan. Mukavaa.

Barcelonasta kone oli myöhässä. Lissabonissa mies haki minut autolla suoraan koneelta ja vei seuraavalle. Odottamatonta palvelua. Ilman sitä olisinkin myöhästynyt lennolta.

Fortalezan kone myöhästyi tunnin ja passintarkastusjono kesti yli tunnin. Teija oli vastassa taksimiehen kanssa. Ajoimme lujaa niin kuin asiaan kuuluu ja melkein yhden auton kanssa yhteen, tämän kääntyessä oikealta eteen. Jos tää olis sarjakuva olis kipinöitä lentäny renkaista.

Casa on hieno. Kun avasin huoneeni oven, oli I-S-O torakka keskellä lattiaa. Marcus tappoi sen helposti. Myöhemmin tuli vielä toinen torakka, jolloin Tiia osoitti sankaruutta. Nukuin kuin muumit pitsiverhon alla. Tai oikeastaan kuin Niiskuneiti katoksen alla, kun löi päänsä ja luuli olevansa prinsessa.

Matkustusaika: Irjalasta Fortalezan Praia do Futuroon 24h.