tiistaina, tammikuuta 27, 2009

TALVI

mä haluan lyhyesti suositella muutamaa juttua kaikille:
(mä fiilistelen näitä)
luistelu jäällä
lumi ja ulkoilu
Sinuhe egyptiläinen
Kristiina W.
capoeira
peilipallot
tilinpäätökset (tää on ihan uus juttu)
Lempee
kynsien lakkaaminen
opiskelijaruokailu
Kuopio
akrobaattiset liikkeet (vaikeaa, mutta kivaa!)
toppahousut
korvikset
kirppikset
postin lähettäminen ystäville
hengaaminen kavereiden vanhempien kanssa, jos ne haluu olla "diijiinä"
kolmen tunnin aamupala (vaatii seuraa)
lumessa kieriskely saunasta
musan vaihto (vaatii vaihtotoverin)
facebook-kyylääminen

jes! elämä on hianoo, sano lampine.

Tunnisteet: , ,

torstaina, syyskuuta 11, 2008

krapula-aamuna 15. elokuuta

heräsin ajatukseen ja kirjoitin sen ylös:
"mä kasvatan itsessäni ajatusta, että jokainen ihminen
on vaan ihminen
tai ei vaan,
mutta kukaan ei ole muiden ylitsekään.
Fanius kumoaa tämän ajatuksen. Toisen liika-arvostaminen,
katsominen ylöspäin on perseestä.
Se ei silti poista käsitystä arvostus."

Tänään 11.9. huomasin, tai ennemminkin tunnustin, että pidän suomiräpistä.

Tunnisteet:

tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

KUOPIO

Kuopio! TIETENKIN KUOPIO!

toivon oikeaa talvea toivon oikeaa talvea toivon oikeaa talvea.

suksia luistimia ja lumikenkiä

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

Intuitio

Huh.

Tämä ilma tekee minusta pessimistisemmän. Olen niin odottanut valoa ja lämpöä ja mahdollisuutta kulkea vain hameissa ja sandaaleissa. Alkukesä on ollut paska.

Elämässä tarjoutuu kummallisia mahdollisuuksia, jos ensin vähän sörkkii joka suuntaan. Mutta jos sörkkii ympäriinsä, pitäisi ymmärtää, että jossain vaiheessa tulee tehdä valintoja. En haluaisi tehdä valintoja, en halua päättää tulevaisuudestani, sillä haluan ajautua eri paikkoihin ja tilanteisiin, ikään kuin elämä tekisi valinnat puolestani sattuman kautta.

Nyt olen siiss sörkkinyt eri suuntiin, jopa voisin sanoa menestyneeni sörkkimisissäni, ja nyt on hetki jolloin on kannettava vastuu hetken mielijohteisista tekosistaan: Valinnan aika. Päätyäkö siis ensi talveksi Kanarialle, Thaimaahan, Brasiliaan vaiko Kuopioon? Niinkin absurdeja kuin vaihtoehdot ovat, odotan kuulevani vastauksen sydämestäni ~ ja uskon sen vain tietävän ~ osaanko kuunnella ~ voinko luottaa ~ intuitio vahva on.

Minun pitää vain katsoa ja nähdä, vai mitä intuitioni?

Tunnisteet: , ,

tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Kuukausi, lyhyt vai pitkä?

17.3.2008

Mitä kaikkea kuukaudessa ehtiikään tekemään, jos on työttömänä! Jo kuukausi Suomessa, kulttuurishokki takana. Ensimmäinen viikko Suomessa oli jäätävää, sekä fyysisesti että henkisesti. Olin jäässä, vaikka ulkona oli +2 astetta. Hätkähdin kävellessäni ensimmäistä kertaa Hämeenkadulla: katukuva koostui mustiin pukeutuneista ihmisistä (okei tummaa sävyä ja harmaata, ei sentään katu täyty hevareista). Haastan teidät, Suomen kansa, käyttämään värikkäämpiä vaatteita!

Parhaillani istun bussissa matkalla Valkeakosken kirjastoon asettamaan esille valokuvia projektista (PADC) ja mukana on myös projektin lasten valokuvanäyttely, joka koottiin valokuvauskurssin yhteydessä. Työttömänä on tärkeää pitää itsensä aktiivisena. Olen aloittanut myös capoeiran ja portugalin opinnot. Uusien harrastuksieni kautta olen tutustunut kahteen brasilialaiseen ja kymmeniin suomalaisiin.

Tampere Film Festivaliin otin osaa talkoolaisena. Rakensin yhtenä yönä valoja! Sen lisäksi napsahti nakki: järjestyksenvalvojana Suomi-yössä pakkahuoneella ja klubilla kuuteen asti aamulla. Se on kyllä mukavaa että humalaiset kaverit eivät pidä yhtään hauskana sitä että rinnassani paistaa keltainen kyltti ordningsvakt. Tosissaan ottivat kaikki juu ja järjestys pysyi. Palkinnoksi onneksi ehdin myös moniin näytöksiin ja ehkä tämän vuoden festarin aatelia oli Madame Tutli-Putli –animaatiopätkä, joka on hienoin animaatio, minkä olen ikinä nähnyt. Uusi kilpailusarja LAB10 tarjosi mielenkiintoista settiä, yksi mieleenpainuva elokuva oli brassilyhäri O.D. overdose digital. Sen lisäksi voin fiilistellä muuten leffoissa pyörivää (tai ainakin Tampereen vähän vaihtoehtoisemmassa leffateatterissa) Perhonen lasikuvussa – elokuvaa.

Viikonloppuna lähden lappiin. Viime kerrasta suattaapi olla viisi vuotta. Olenkin kaivannut korkeita kinoksia ja auringon kimmellystä puhtaalla hangella.

En ehkä osaa luopua blogista, elämässä on kuitenkin niin paljon tahmaa käsiteltäväksi.

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

kerran elamassa

tulee aika aina jolloin on palattava kotiin takaisin.

Istun Lissabonin kentalla ja elama kummastuttaa pienta kulkijaa edelleen. Askettain lentokentan brasilialainen kahvilatyontekija kertoi minulle minuutin juttelun jalkeen kuinka hanella ei ole kahvilaan tyosopimusta ollenkaan, han on maassa turistina ja taalla on paljon muitakin kollegoita vastaavassa tyotilanteessa. Nainhan se menikin.

Viikon juhliminen karnevaaleilla ja ehka vahan lentaminen painaa luomilla. Taalla on 17 astetta lamminta ja olen aivan jaassa. Minulla on kolme paitaa paalla. Uskomatonta, etta viela 13 tuntia sitten uin Praia do Futuron meressa ja hikoilin pakatessa uskomattomalla kiireella (ei liene yllatys kenellekaan etta melkein myohastyin lennolta.)

Karnevaali Canoa Quebradassa, Aracatissa ja Majorlândiassa oli mahtava! Eipa ole turhaan maailmankuulu juhla. Ihmiset tosiaan Brasiliassa osaavat tanssia, laulaa, juhlia, juoda, hyppia, sekoilla, nauraa ja sotkea. Joka paiva karnevaalilla on mela mela, jossa heitellaan jauhoja, munia, painepullovaahtoa ja vetta toistensa paalle. Yhtena paivana sokeuduin jauhopilvesta (se on hirveeta kun se kokkoontyy silmiin ja tulee taikinana ulos) ja toveri-Sonja talutti minut pois vakijoukon keskelta. Musiikkia, tanssia, ihmisia (!!) ja hulinaa riitti viideksi paivaksi. Karnevaali huipentui keskiviikon juhlaan, jossa miehet pukeutuvat naisiksi ja naiset miehiksi. Olipa hauskaa, ihania naisia muskeleineen ja lantiot keinuvat. Kadehdittavaa, sanoo mieheksi pukeutunut nainen.

Sympaattisinta kuitenkin on ehka se, etta tosiaan vakea on paikalla sylivauvasta vaariin ja kaikki juhlivat keskenaan. Kadehdittavaa, sanoo suomalainen.

Aika raksuttaa loppuun, nelja euroa tunnin netista. jiihaa. loysin askon maasta vitosen. ja eilen 50 realia Fortalezan keskustasta. Ennenkuulumatonta. Ihan epareilua ettei joku kadulla asuva loytanyt sita. Ja arvatkaa annoinko sen kadun asukeille.

Tunnisteet:

lauantaina, tammikuuta 12, 2008

Recifessa


06.01.2008
Matkustin 12 tuntia Recifen miljoonakaupunkiin Fortalezasta etelään vakioseurani Tiian kanssa. Tietenkin. Yövyimme erään Pablon (tavattu Fortalezan kujilla) asunnossa aika kaukana keskustasta, mutta asuinalue tuntui todella turvalliselta (vaikka Pablo varoittelikin turvallisuudesta) ja yliopisto sijaitsi aivan vieressä, joten bussiyhteydet olivat todella hyvät.
Pablon asunto oli siis kolmen kundin opiskelija-asunto ja kämpässä ei ollut muuta kuin muutama kirjapino, televisio ja patjat. Nähtyämme patjojen kunnon, päätimme nukkua riippukeinuissa. Asunnossa oli vähän likaista, mutta viikon ilmaisesta asumisesta ei auta valittaa. Kämpästä tuli loppua kohden oikein kiva. Paitsi oli torakoita aika paljon, draumatisoiduin kun suihkussa ollessani torakka kiipesi jalkaani pitkin. Tiiasta oli huvittavaa kun juoksin alasti asunnossa kiljuen. Lisäksi viimeisenä päivänä vessasta löytyi pieni skorpioni. Huusin innostuneena Tiiaa katsomaan otusta, ÄKKIÄ ÄKKIÄ, ja Tiia laahusti huoneestaan ja sanoi ”joo, on se, mutta nyt se on kuollu skorpioni” ja mäisk ja siihen se kuoli.
Recife vaikutti heti kivalta kaupungilta ja siellä oli helppo liikkua. Tosin, jos tulisin Brasiliaan turistiksi pariksi viikoksi, olisi kaupungin elämään hieman vaikea tottua. Mutta Fortalezan jälkeen muun muassa yöelämä tuntui paljon vaihtoehtoisemmalta Recifessä. Tutustuimme kaupunkiin, kävimme kaupoilla ja materia antoi eräänlaista iloa. 

Ennen uutta vuotta kävimme Porto das Galinhasissa, jossa on paljon suomalaisiaturisteja. Pieni idyllinen kaupunki, jossa voi sukeltaa, uida, ottaa aurinkoa ja ostella kaupoista materiaa, joka antaa taas lisää eräänlaista iloa. Tapasimme siellä Tiian tädin ja serkun ja näin pääsimme hieman nauttimaan hotellin luxuriasta. Hengasimme hotellin altailla ja kävimme sähkösuihkussa. Nukuimme tosin keskustassa Pousadassa, joka oli huomattavasti halvempi kuin lisävuoteet hotelliin. Oma matkatoimistomme Hasardimatkat nimittäin käyttää aina halvimpia majoituksia, vaikka niiden etsimiseen menisi neljä tuntia, kulkee vain bussilla, vaikka taksilla pääsisi paikanpäälle kymmenessä minuutissa ja Hasardimatkoilla ei ikinä käytetä karttaa, kysyminen on nimittäin ilmaista. Pummius on voimavara (tunsimme itsemme kerjäläisiksi kun laahustimme hotellille ensi kertaa).
Uusi vuosi vaihtoi erikoisseurueessa: Guinea-Bissaulaisen Peton (iso musta mies joka on asunut lapsuutensa Moskovassa!), hänen kahdeksanvuotiaan poikansa Jõan ja Kap Verdelaisen Ismailin kanssa. Ikinä ei voi tietää kenen kanssa vuosi vaihtuu. Kello kaksitoista rakettien räiskeessä tanssin Jõan kanssa intiaanitanssia ja koruhippimyyjät, joita jostain syystä Tiia ja minä vedämme puoleemme kuin liimapaperi kärpäsiä, halailivat uusia vuosia. Seurueeseen liittyi myöhemmin varmaankin Recifen koko Guinea-Bissau-KapVerde-yhdyskunta ja lisäksi ruotsalainen Emily. Tanssimme kaduilla greizisti ja pojat olivat sitä mieltä, että vain skandinaavit tanssivat niin. Paikalliset mimmit kyyläsivät ja nauroivat meille. Olimme outoja, kun liikuimme niin.
Recifen jälkeen menimme ihanaan Canoa Quebradaan. ”Olen talossa, joka on arviolta samankokoinen kuin asuntoni Tampereella. Talo on vuokrattuna 15 hengen voimin kahdeksi kuukaudeksi ja nukumme riippumatoissa ja lattioilla sikin sokin. On meillä piha, joka helpottaa ahtautta. Osa nukkuu pihalla. Sen lisäksi täällä asuu iso sammakko, jota sanomme Charlie Freedomiksi, mutta on sillä joku toinenkin nimi. Sen säkäkorkeus on varmaankin 10 senttiä. Ainiin, täällä on myös neljä pientä koiraa, jotka voittavat Charlien säkäkorkeuden noin viidellä sentillä. Uskomattomia. Ne vaan kimittää ja tärisee.
”Hasardimatkatoimistomme teki taas hasardilähdön bussiin. Ruoka tuli pari minuuttia ennen bussin lähtöä, syödessämme heitimme suu täynnä ruokaa rinkat bussiin ja Tiia viivytti bussia, jotta ehdin käydä vessassa. Taas äkkilähtö. Sama toistuu, Recifessä Tiia pidätteli paikallisbussia että ehdin netistä pois. Kaikki lähtömme ovat aina myöhäisiä. Ja matkat kestävät aina tunteja. Tämä alkoi jo ensimmäisinä viikonloppuina Guaramirangassa mennessämme väärällä bussilla kiertäen kaikki pikkukylät…”
Fortaleza ja arki. Horrível! Kaksi uutta vapaaehtoista kuvioissa.

Tunnisteet: